Se on aina yhtä virkistävää, kun kohtalo päättää potkia munuaisiin, esimerkiksi nyt vaikka tällä tavalla:

Dear Anni

I am very sorry to inform you that the Nyckelharpa course that you applied for will not start this year.
…
etc.

No kiva kun kerroitte. Kiva kun kerroitte perumisriskistä siinä sitovassa hyväksymiskirjeessä, jonka lähetitte tuossa kesäkuun alkupuolella. Ennen kaikkea kiva kun kerroitte asiasta ajoissa, ettekä esimerkiksi noin kuukautta ennen kurssin alkua, jolloin keskiverto ulkomailta tuleva opiskelija on jo vuokrannut eteenpäin asuntonsa, irtisanonut sähkösopimuksensa ja internet-liittymänsä, ilmoittautunut poissaolevaksi yliopistoon, hakenut vaihto-opintoihinsa opintotukea ja keuhkonnut noin puolikkaalle universumia lähtevänsä yhdeksäksi kuukaudeksi ulkomaille opiskelemaan silkkaa parhautta.

Ai niin, ette te tainneetkaan tehdä näin. Ehkä se oli jokin muu ruotsalainen koulu, jonka koulutusohjelmaan olen hinkunut sisälle viimeiset kolme vuotta.

(Toverit: älkää kysykö. En todellakaan tiedä.)

Noin kolmen tunnin kuluttua alkaa kuuden ja puolen vuorokauden heinäloma. Kuten heinäkuun puolivälille luontevaa on, lomapäivät kuluvat kansanmusiikkifestivaaleilla. Sitten viidestoista päivä soitetaan yks tärkiä keikka (kuten jo aiemmin taisin mainita). Saa tulla kuuntelemaan, jos kulmille sattuu.

Syyskuun alusta tän soittajan soitto-opinnot siirtyvät muuten koko talvikaudeksi Ruotsiin. Näin sanoi sellainen ruotsinkielinen kirje, jota en näin ulkomuistista tohdi siteerata, kun ei ole niin priimasti kielen kärjellä tuo toinen ulkomainen. Vaan missäs sitä ruotsia paremmin oppisi kuin Ruotsissa, sano. Toivottavasti oppisi myös vähän viulunsoittoa.