Olinpas sitten ehtinyt hehkuttaa suurin piirtein puolikkaalle universumia, kuinka kähyn joulutyön sain. Se työ oli (joo, oli) sellaisessa suomalaista design-lasia ja paremman väen sisustussälpettä myyvän ketjun putiikissa Lahdessa. Harjoittelujakso kyseisessä liikkeessä oli tehty ja työsopimus allekirjoitettu, kun kyseisen liiketilan myymäläpäällikkö pirautti minulle tänään aamulla ja kysäisi, että “onko sulla hetki aikaa?”.

“Meillä on nyt täällä sellainen tilanne”, sanoi myymäläpäällikkö, “että näitä joulukuun vuoroja ei oikein saada järjestymään ja tähän marraskuun loppuunkin tarvittaisiin joku lisäihminen töihin. Että kun nyt sitten ilmaantui tällainen uusi hakija, joka on ollut aiemminkin meillä töissä ja voisi aloittaa työt heti, niin palkkasinkin nyt sitten hänet ja tämä sun työsopimus pitäisi nyt peruuttaa”.

“Anteeksi, häh, tuota”, takelteli allekirjoittanut, “tämä on siis mahdollista [laillista!] täsmälleen millä tavalla?”.

“No sinullahan on tämä kuukauden harjoitteluaika”, selitti myymäläpäällikkö, “jonka aikana tämä työsuhde voidaan valitettavasti katkaista. Me ollaan kyllä todella pahoillamme tästä, mutta nyt vaan ei muuten saatu näitä vuoroja järjestettyä”.

“Joo-o, no tuota noin, kiitos vaan [ihan vitusti] ilmoituksesta. Olin kyllä tuon joulukuun tyhjentänyt ihan tätä työpaikkaa silmällä pitäen, että sikäli jään kyllä aika tyhjän päälle. Teillä ei siis ihan oikeasti ole minulle lainkaan töitä? Edes siinä tapauksessa, että voisin aloittaa jo nyt marraskuun puolella?”

“No valitettavasti ei ole töitä”, pahoitteli myymäläpäällikkö, “kun palkattiin jo se toinen tyttö. Vaan hyvää joulua nyt kumminkin ja me kyllä otetaan yhteyttä, jos tämä tilanne tästä muuttuu. Se harjoittelu meni kuitenkin kauhean hyvin ja hirveän mielellään me olisi otettu sut tänne töihin…”

[click]

Hyvää joulua, toden totta. Vuorotetris oli liian monimutkaista ja ainoa ratkaisu oli antaa viimehetken potkut harjoittelun suorittaneelle ja kuudeksi viikoksi täysipäiväiseksi palkatulle ihmiselle, jolla ei ole minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia hankkia korvaavaa työtä vastaavaksi ajanjaksoksi? Teillä, hyvä rouva myymäläpäällikkö, lienee timanttinen työmoraali ja selkäranka silkkaa platinaa!

Erityisen ihastuttavan kuviosta tekee, että jos työsuhde olisi peruttu ennen harjoittelun suorittamista ja sopimuksen allekirjoittamista, teko olisi ollut äärimmäisen laiton. Nyt, kun virallisesti olin jo töissä kyseisessä posliinikaupassa, työnantajalla oli täysi oikeus etsiä ja palkata parempi työntekijä ja hankkiutua sitten eroon harjoittelijasta. Vähän jää kakka maku suuhun.

Joskus elämä menee solmuun vaivihkaa, salakavalasti, pieni osa kerrallaan. Eräänä iltana, väsyneenä, kiskoilla kaiken välissä huomaa, kuinka kipu ja väsymys äkkiä ylittävät ärsytyskynnyksen, ja ne on pakko noteerata.

Keittiöpsykologi löytää nopeasti kourallisen selkeitä syitä, miksi näin on. Itsepäinen kyynikko väittää vastaan ja on sitä mieltä, ettei mikään oikeasti ole sen paremmin tai huonommin kuin ennenkään on ollut. Varovainen realisti on pakotettu myöntämään, että kun riittävä yöuni, hyvä ruoka ja viini ja ystävien seura eivät kohenna oloa, ulottuu uupumus pinnallista mukavuudenhalua syvemmälle.

On helppo suomia yliminää ja kieltäytyä olemasta säröillä. On vaikea tunnustaa tarve suomia fyysistä minää ja astua kivun porraspuun yli. Sisäisellä pakokauhulla ei ole fokusta tai muotoa, ulos laskettu paniikki on ekstaasin veli, voimakas, pelottava ja hallitsematon.

Istun kiskojen päällä kuulokkeet korvilla ja elän läpi samat kappaleet uudestaan ja uudestaan. Kilometri kilometrin jälkeen sävelet seuraavat toisiaan kuin salaperäinen mantra, hiljaiset rukoukset. Vaikka kaikki muu menettäisi merkityksensä, niihin minä uskon, niihin minä palaan. Niissä minä palan.

Kuuden vuoden sisään neljännen kerran: sama päänsärky, sama mahakipu, sama kuoppa. Vaikka kohde vaihtuu, paradoksi on sama, kerta toisensa jälkeen.

Eikö sitä ihminen koskaan opi?