On (ainakin) yksi kysymys, joka nykyisin saa minut kiemurtelemaan. Se kuuluu “Soitatko jotakin instrumenttia?”. Ei ole nimittäin millään muotoa helppoa päättää, mitä kyseiseen outouteen pitäisi kulloinkin vastata.

Kysymys käynnistää ajatusketjun, joka alkaa pohdinnalla siitä, haluukohan se kysyjä nyt ihan oikeesti tietää vai uteleeko vain ollakseen kohtelias tai vääntääkseen smooltookkia? Jos totean, että jompaa kumpaa jälkimmäistä, niin vastaan olevani viulisti ja laulaja - ja aamen ja se siitä keskustelusta sitten. Näin saatan sanoa myös ihan tosissaan asiaa tiedustelevalle, joskin silloin jälkikäteen iskee morkkis. Voinko väittää olevani viulisti, kun tavallaan olen ja tavallaan en? Pitäisikö kuitenkin aina erikseen selventää, mikä hitto on nyckelharpa ja että ihan aikuistenoikeeta viulua olen soittanut vasta pari vuotta, ja silläkin “pelkkää” folkkia?

Sitten tulee mieleen, että jos joku sunnuntaisoittelija on näppäillyt jotain ukulelea kellarissa viimeiset kaksi vuotta, se kyllä varmaan voisi sanoa soittavansa sitä ukulelea. Toisaalta, en mä kyllä sanoisi soittavani esimerkiksi kitaraa tai mandoliinia, vaikka molemmista olen aikoinaan ottanut jopa säännöllisesti tunteja sen pari vuotta ja ylikin ja pärjäisin varmasti loisteliaasti kolmen soinnut nuotioviihteenä.

Kohta kahdenkymmen vuoden kiinteällä, joskin innottomalla kilkuttelulla voisin varmaan sanoa soittavani pianoa. Useimmiten en kuitenkaan sano, sillä kun varsinaisen osaamisen huipun on saavuttanut siinä neljäntoista ikävuoden kieppeillä, ei tee mieli joutua tilanteeseen, jossa joku heittää koskettimistolla ja pyytää soittamaan jotakin. Piano seisoo nurkassa työkaluna, viritysmittarina ja nuottitelineenä, ja kysyjälle sanoisin enemminkin treenanneeni urkuharmoonilla, jollei kommentti useimmiten herättäisi erittäin vinoja katseita.

Epämääräisen listan jatkoksi voisi heittää vielä kaiken mualiman tinapillit, nokkahuilut, kanteleet, jouhikot, sähköbassot ja rumpusetit, joita kaikkia olen elämäni varrella julkisestikin kituuttanut, osaa jopa opettanut eteenpäin. Vaan niitähän nyt soittavat ainakin ihan kaikki ja vähintäänkin hitosti paremmin kuin itse ikinä tulen oppimaan. Virallisesti en siis niitäkään voi sanoa soittavani (ellei kysyjä sitten tarjoa keikkaa, jolloin soitan sen mieliksi vaikka alppitorvea jos niikseen tulee).

Aivan rehellisesti ja varmuudella voisin sanoa olevani laulaja. Ongelma on, etten ole koskaan mieltänyt itseäni sellaiseksi - laulu on jotakin, jota vuosikaudet treenasin luullen, ettei minusta ole soittamaan “oikeita” instrumentteja. Lisäksi voisin toki retostella olevani säveltäjä ja sovittaja, mutta mahtipontiset tittelit kuulostavat useissa tilanteissa yksinkertaisesti vain korneilta.

Noin määritelmällisesti voisin katsoa olevani muusikko. Vaan kun jossakin sanoo, että on muusikko, arvatkaa vaan, mitä ne seuraavaksi kysyy?

Ne kysyy, että “Soitatko jotakin instrumenttia?”.