Laimea tekosyy
On olosuhteita ja olosuhteita.
Minulle tolkutettiin koko varhaisnuoruus, etten voi aloittaa viulunsoittoa, koska sen ikäisenä aloittavasta ei koskaan voi tulla hyvää viulistia. Kun sitten myöhemmin kansanmusiikin pariin loikattuani uhmasin kohtaloa ja aloitin viuluopinnot, soitto kuulosti ensimmäiset kuukaudet povatun kauhealta. Tihkuin pohjatonta raivoa siitä, että aiemmin aloittaneena olisin jo vuosikausia ollut varsin mukiinmenevä soittoniekka.
“Älä marise vaan soita, sillähän sen oppii”, totesi kyyninen, angstiani ymmärtämätön kanssamuusikko. “Jos sen oppisi hetkessä, ei se olisi sen arvoista”, sanoi viuluope. Hän arvioi, että viiden vuoden päästä saattaisin ehkä olla jo ihan hyvä viulisti - olettaen, että tekisin pirusti töitä asian eteen.
Lukiossa olin paljon lavalla mikrofoni kourassa. Eräs valtamediassakin tunnettu julkkisnäyttelijä suomi tuolloin liikkumistani spottivaloissa kutsumalla minua muun muassa hattivatiksi ja lehmäksi, jolla on neljä vasenta jalkaa. Kun ympärillä pörräsi neljäkymmentäkiloisia tanssijanalkuja, kritiikki viilsi syvältä. Vapaa-ajallani en sen koommin ole tanssinut niin discoissa, bileissä kuin baarissakaan. Joku voisi nähdä minut kaikessa lehmyydessäni.
En tunne katkeruutta julkkisnäyttelijää kohtaan - hän oli todennäköisesti ainakin osittain oikeassa. En myöskään syytä vanhempiani tai musiikkiluokan opettajaa siitä, ettei minulle aikoinaan ostettu viulua - minulla on yhä aikaa opetella, jos ja kun todella haluan. On minun valintani soittaa, vaikka minusta ei koskaan tulisi harrastelijaa parempaa. On minun valintani olla tanssimatta ja pysyä tanssitaidottomana hattivattina.
On olosuhteita ja olosuhteita. Se, että syyttää jotakuta toista siitä, ettei koskaan tullut tehneeksi jotain mitä todella olisi halunnut - ja halutessaan voinut - tehdä, kertonee kuitenkin useimmissa tapauksissa enemmänkin syyttäjästä itsestään, kuin todellisista vallitsevista olosuhteista.
Tämä juttu kolahti aikalailla minuun. Suhtkoht samankaltaisten asioiden kanssa olen elämäni varrella kiemurrellut. Syyllisiä löytyy myös sopivasti, mutta peilistä näkyy se ainoa oikea, heikon itsetunnon omaava kansanmusiikinharrastaja.
Comment by TV — Sunday, 22.4. 2007 @ 11:13
Vaikkas sinänsä olet oikeassakin, olen kyllä myös sitä mieltä, että on rikollista sanoa lapselle, että se ei voi aloittaa jotain harrastusta, perusteluna se, että ei enää voi tulla tosi hyväksi. Ihan persiistä on sellainen.
Aikuiset jotka eivät aloita saavat syyttää itseään. ;)
Comment by Janka — Monday, 23.4. 2007 @ 15:13
Ihan samaa mieltä lapsien innostuksen torpedoimisesta - on siitä joskus ihan syytäkin olla katkera. Kuitenkin, jos se asia sitten aikuisiällä vaivaa, ja jos sen asian tekeminen on lähinnä viitsimisestä kiinni, olis imo aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä vaan, vaikkei maailman huipulle hankituilla taidoilla enää kiivettäisikään.
Tai jos ei tee, ei myöskään känise siitä, että vitsi kun haluisin tehä, mut en enää voi kun en osaa yhtään. Ja se taas on kaikki Niitten Muitten syytä. (Niinkuin minä usein tuon mainitun tanssimisen kanssa. :)
Comment by anni — Monday, 23.4. 2007 @ 19:07