“Ei tällä mitään tienaa”
Kansanperinnearkisto, nauha AK/2458, raidat 12-14:
Haastattelija tuntematon: Mestaripelimanni Aapeli Hautanen, mitenkä tuo kansanmusiikin soitto sujuu yksirivisellä?
Aapeli Hautanen: No kyllä se nyt jotenkin sujuu mutta kyllä se vähän tollasta raskasta on, ja vaikiaa.
H: No mikä siinä on sitte vaikeeta tuossa?
AH: Pitää niin näitä palkehia heiluttaa ja nytkyttää, niinku saa ääniä edestakasin vetämällä, tulee ne äänet.
H: No mitenkäs kauan te ootte harrastanu kansanmusiikkia?
AH: Kuuskymmentä vuotta.
H: Teil on nyt ikää?
AH: Seittämänkymmentäkolme.
H: Mites tuo harrastus on muuttunu tänä pitkänä aikana mitä te ootte ollu mukana?
AH: No nämä haitarit on muuttunu paljon ja, ja sitte tuota, minä en muuta tiedä, ja sitte nämä kilipailut, tulee tällaasia juhlia.
H: Minkäslaista se soitto oli entisinä aikoina? Ei järjestetty siis minkäälaisia kilpailuja?
AH: Ei. Nurkkatanssia. Vanhalla ja rahahäitä ja sellaasia, soiteltii. Ja joitaki iltamia… ei ollu… ja pennihäitä.
H: Mitenkäs ne löi leiville nuo pennihäät, rahahäät?
AH: Ei suinkaa sitä tiedä kuinka ne siinä pärjäs ne, ne jotka niitä piti.
H: Entä soittajat?
AH: No pelimanni sai markan ja kaksi jos sattuu.
H: Niin pääsi ilman sisälle, jos…
AH: Se on ny vielä se sama. Ei tällä mitään tienaa.
H: No mites, te ootte siis mestaripelimanni, miten tällasen tittelin saa?
AH: No ku ottaa tällaasen huonon haitarin ja menee Helsinkiin ja pelaa siel.
H: Niin yksinkertastako se…?
AH: Joo joo. Sitte annetaan ensipalkinto.
Isoäitini Jalasjärvellä oli Aapelin terapiaystävä, Isoäitini isä ja veli kun naapurikunnan puolella olivat olleet pelimanneja, ja sitä kautta hän ymmärsi sellaista elämää. Pelimannien arvostus samaan aikaan oli kovasti laskussa, kun gramofonit ja muut soittimet tulivat, eikä häitä pelaamaan enää välttämättä kutsuttu perinteisiä soittajia.
Tapaus oli tietysti, kun Aapeli kävi Helsingissä kilpailemassa, eikä sitä oikein Jalasjärvellä siihen aikaan osattu arvostaa. Kyllä se voitto oli kuitenkin mielessä täpissyt, ja kävi sitten sitä isoäidilleni purkamassa. Visiittihän oli ollut Aapelin ensimmäinen Helsinkiin ja sitä myöten kaupunki jo itsessään oli ollut tosi iso. Ja tietysti se sali, mihin oli kilpailuissa joutunut yhtäkkiä soittamaan. Yleisöä kerralla varmaan enemmän mitä ikinä oli nähnyt, ja yhtäkkiä Aapeli oli sieltä edestä itsensä löytänyt ihmettelemästä että mihin sitä on jouduttu. Ja niin oli sitten todennut, että ei siinä sitten mikään muu auttanut kuin ruveta polokkia purottelemahan. Hyvin kuitenkin purotteli, kun tuloksena oli ollut voitto
Comment by thats — Wednesday, 11.4. 2007 @ 14:11
Nerokasta! Kiitos hienosta anekdootista.
Comment by anni — Thursday, 12.4. 2007 @ 11:00