Pientä nykyihmistä harvemmin suuresti ällistää, jos tekninen viritelmä, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi toimia, ei vain toimi. Välillä tuntuu, että jopa leivänpaahdinta kytkettäessä saa piuhoja tarkastaa katsiljoonaa kertaa, repiä irti, kytkeä uudelleen ja sulkea ja käynnistellä laitteita. Useimmiten voi vain toivoa, että jossakin vaiheessa systeemin automagiikka potkaisee härvelin käyntiin.

Paljon enemmän ällistää, jos jotakin monimutkaista kytkentähässäkkää suunniteltuaan prosessi itse on lopulta juuri niin kauniin yksinkertainen kuin vaaleanpunaisissa päiväunissaan kuvitteli. Sitä vain marssii kauppaan, ostaa kasan piuhoja, muuntajia ja jakajia, virittää koko roskan paikalleen ja Voilà! Tietokone on kiinni töllöttimessä ja stereoissa, ääni ja kuva kulkevat moitteetta suuntaan ja toiseenkin, eikä mitään tarvitse säätää, tai irrottaa, tai uudelleenkäynnistää.

Ottaen huomioon, että olen saanut koneeni täysin sekaisin asentaessani paikalleen tavallista lankamodeemia, lähentelee yllämainittu ristiinkytkentä tietoteknistä ihmetekoa. Lähieetterissä lieneekin leijunut erityisen voimakkaita teknohaltijoita ja loisteliaan hyvää säätökarmaa.

(via Pikkususi)

Kansanperinnearkisto, nauha AK/2458, raidat 12-14:

Haastattelija tuntematon: Mestaripelimanni Aapeli Hautanen, mitenkä tuo kansanmusiikin soitto sujuu yksirivisellä?
Aapeli Hautanen: No kyllä se nyt jotenkin sujuu mutta kyllä se vähän tollasta raskasta on, ja vaikiaa.
H: No mikä siinä on sitte vaikeeta tuossa?
AH: Pitää niin näitä palkehia heiluttaa ja nytkyttää, niinku saa ääniä edestakasin vetämällä, tulee ne äänet.
H: No mitenkäs kauan te ootte harrastanu kansanmusiikkia?
AH: Kuuskymmentä vuotta.
H: Teil on nyt ikää?
AH: Seittämänkymmentäkolme.
H: Mites tuo harrastus on muuttunu tänä pitkänä aikana mitä te ootte ollu mukana?
AH: No nämä haitarit on muuttunu paljon ja, ja sitte tuota, minä en muuta tiedä, ja sitte nämä kilipailut, tulee tällaasia juhlia.
H: Minkäslaista se soitto oli entisinä aikoina? Ei järjestetty siis minkäälaisia kilpailuja?
AH: Ei. Nurkkatanssia. Vanhalla ja rahahäitä ja sellaasia, soiteltii. Ja joitaki iltamia… ei ollu… ja pennihäitä.
H: Mitenkäs ne löi leiville nuo pennihäät, rahahäät?
AH: Ei suinkaa sitä tiedä kuinka ne siinä pärjäs ne, ne jotka niitä piti.
H: Entä soittajat?
AH: No pelimanni sai markan ja kaksi jos sattuu.
H: Niin pääsi ilman sisälle, jos…
AH: Se on ny vielä se sama. Ei tällä mitään tienaa.
H: No mites, te ootte siis mestaripelimanni, miten tällasen tittelin saa?
AH: No ku ottaa tällaasen huonon haitarin ja menee Helsinkiin ja pelaa siel.
H: Niin yksinkertastako se…?
AH: Joo joo. Sitte annetaan ensipalkinto.