Kun muuttopäivää edeltävänä aamuyönä rättiväsyneenä hinkkaa ryönää irti keittiön kaapistosta, tulee pohdittua kaiken laista erinomaisen syvällistä, esimerkiksi sitä, kuinka monta kahvikuppia sitä ihminen elääkseen todella tarvitsee. Minulla niitä oli reilusti yli kolmekymmentä. (Kymmenen Pentikin mustaviinimarjamukia, kaksitoista Marimekon Unikko-mukia sekä vino pino parittomia arkimukeja.) Kahvikuppien lisäksi “pari muutakin” tavaraa herätti pohtimaan, mikä funktio kaikella asuntoon kerääntyneellä materialla on olevinaan.

Kyllä se kaikki muutettiin, hampaiden kiristelyllä, mustelmilla, hikisillä t-paidoilla, kantoliinoilla ja mäyräkoiralla kaljaa. Ennen kaikkea se muutettiin molempiin muuttokaupunkeihin paikalle huijatuilla erillisillä hyväuskoisilla kanto-orjilla kilteillä ja karismaattisilla muuttohenkilöillä. Tästä rekkakuormallinen kiitoksia Antille, Pasille, Iljalle, Moiralle, Dugille, Ginille, Mikolle, äidille, isälle sekä Olli-kuskille.

Tampereen Iidesrannassa riittänee vähäisesti järjesteltävää vielä toviksi jos toiseksikin.