Flunssapuuhaa
Riekkumisesta sakotetaan. Ainakin, jos yrittää parannella flunssaa, puuhata muuttoa, keskiaikailla, tehdä etäkurssia yliopistolle ja juosta Tampereen yössä - samanaikaisesti. Nyt olen juuttunut Lahteen rikkinäisiä keuhkoja ja kurkkukipua potemaan, joskin viimeistään huomiseen mennessä pitäisi olla jälleen liikennekunnossa.
Yöllä näin kasan painajaisia joka sortin pieleen menevistä järjestelyistä ja suorituksista. Puoli kuudelta heräsin kurkkukipuun, jäin pohtimaan tulevien keskiviikkopitojen valaistusongelmaa, enkä enää saanut unta. Muutamaa (tusinaa) teekuppia myöhemmin olo on jo inhimillisempi. Hyvä niin, sillä päivälle on aikataulutettu jos jonkinlaista puuhaa taulukkolaskennan opiskelusta pahvilaatikkoparaatiin.
Stressiä ja köhimisen piinaa lievittävät tosin suuresti uuteen asuntoon tehdyt onnistuneet heräteostokset; oranssinpunaiset raitaverhot sekä maailman sympaattisin keraaminen kettukello.


Inkiväärivesi on yhä toistaiseksi se ehdottomasti paras temppu hoitaa kurkkukipa ja flunssaa:
Pieneksi silputtua inkivääriä keitellään pienessä vesimäärässä (esim siivilässä veteen upotettuna) hyvä tovi, minkä jälkeen tästä väkevästä aineesta lorautetaan tilkka isoon mukiin ja lantrataan kuumalla vedellä sekä maustetaan hunajalla. Juodan kuumana. Samoista inkivääreistä riittää potkua yllättävän ptkään.
Lepääminenhän sinulta taitaa onnistua vasta muutaman kymmenen vuoden päästä, joten taidan jättää sen suuntaiset asiat sanomatta.
Comment by Murre — Thursday, 24.8. 2006 @ 11:22
Kiitokset vinkistä ja sympatiasta. :)
Flunssa on tältä erää päihitetty. Inkivääriteetä keitellään sitten seuraavan iskiessä.
Comment by anni — Friday, 25.8. 2006 @ 19:34