Pitää tänne kai laittaa muutakin päivitystä kuin onnittelutulvaa. (Ei niin, etteikö onnittelutulvaa olisi kauhean kivaa seurata myöskin, jos on esimerkiksi minä eikä satunnainen blogilistatilaaja.)

Kaustisen jälkimainingeista voisi kirjoittaa kaikenlaista. Sitä en kuitenkaan tee, vaan silkkaa laiskuuttani linkkaan lauluntekijän aihetta pureskeleviin nokkeluuksiin täällä ja täällä. Koska vouhottaa pitää edes vähäsen, linkitettäköön myös oma festarien ykkösparaskeikkakokemusbändi, juhlayhtyeenkin tittelillä paiskattu Puhti. Menkää keikoille, jos pääsette. Ne on hyviä, nuo tytöt.

Festareiden jälkeinen palautuma kelluvaan mökkiarkeen on tuottanut sisäistä sopeutumisangstia, joka ei hyvistä yrityksistä huolimatta ole hukkunut edes tonkkaviinillä. Aika matelee hömppäkirjoja lueskellen, muuttosuunnitelmia laatien, mattoja pesten, halkoja hakaten, KoL:ia pelaten ja mitä muita rutiineja sitä nyt ihmisellä kesäisin onkaan. Jos vaikka jo huomenissa purkaisi matkalaukun ja pesisi vähän pyykkiä.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on meininki ollut nohevaa ja keikat rouheita. Puolivälissä viikkoa iskenyt festariväsymys selätettiin pikaisella kotivisiitillä Kokkolassa ja hyvällä seuralla, ruualla ja punaviinillä, ennen ja jälkeen väsähdyksen.

Samaan aikaan aivan toisaalla on eräs lipasto nähnyt sopivaksi listata nimeni verkkoon.

Käsitöiden tekeminen Buffya katsoen (tai Buffyn katsominen käsitöitä tehden) näyttää vuosien saatossa muotoutuneen suoranaiseksi henkilökohtaiseksi meditaatioriitiksi. Kun maailma murjoo tai pohdituttaa, lätyn syöttäminen DVD-soittimeen ja lankojen ja kankaiden kaivelu kaapeista siirtää keskittymisen välittömästi jollekin aivan toiselle tasolle.

Meditaatio ei edellytä murjottua oloa sinänsä, mutta palauttaa mieleen kyllä lukuisia kuvia hetkistä, kun sitä on harjoitettu ei-niin-erityisen-seesteisessä tilassa. Viime yönä valmistui pohdiskelun lomassa sievä empire-linjainen kesämekko raidallisesta pellavasta.

Varsin kummallisen kuvion kautta päädyin loppuviikosta sijaismuusikoksi Kangasalan kansainväliselle kansantanssiviikolle (Komeesti kylän kohdalla). Parin päivän bänditreeninä markkinoitu nakki osoittautui vajaan parikymmenhenkisen ulkkisbändin valmentamiseksi ison tanssigaalan päätösnumeron säestystä varten. Kun puolet muusikoista ei puhu lainkaan englantia, toinen puoli ei lue nuotteja ja nämä puolikkaat eivät millään muotoa ole kokonaan eri puolikkaat, aiheutti kolmen tanssibiisin kokoaminen jonkin verran pään raaviskelua ja paljon huitomista, edeltäsoittoa ja toistoa, toistoa ja toistoa. Suurena pelastuksena tulivat muutamat bändissä istuvat suomalaismuusikot, jotka kärsivällisesti kuuntelivat slovakeille suunnattua epätoivoista kahden sanan englantiani ja kiltisti soittivat edeltä samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan - kiitokset vain Päätoimittaja sekä muut Kangasalan kansantanssijoiden viulistit.

Itse tanssishow otti ja realisoitui perjantai-iltana paikallisella kesäteatterilla. Kolmituntinen ektravagantsa olisi voinut olla kenties hieman tiivistetympi ja vauhdikkaampi, mutta sekaan mahtui monia varsin mainioita numeroita, kärjessä slovakialaisten Magura sekä kotiseuran oma ryhmä Intikka. Iso yhteinen päätöstanssi Yökihut sujui mallikkaasti - myös säestyksen osalta, josta kiitoksena sain söpön koivuseppeleen sekä koreografilta pullokukkasen punaviinin muodossa. (Rahaakin pitäisi tilille tipahtaa, joka tässä persaukisuuden tilassa lämmittää mieltä lähes yhtä paljon kuin saadut kiitokset.)

Vaan varsinpa mukavia olivat ihmiset Kangasalla ja mahdollisesta tulevastakin yhteistyöstä oli puhetta, mikä olisi toki mukavaa sekin.

Sunnuntain vietin laatuseurassa Hollolassa linnavuorille kiipeillen ja kirkon seutuvia kierrellen. Pyhäniemen ovat, penteleet, näemmä sulkeneet hamaksi ikuisuudeksi, mitä häviötä Hollolan turistikohteille pidän mittavana. Vanha kartano on kaunis ja hyväkuntoinen, ja tunnettu muun muassa lukuisista elokuvarooleistaan; paikalla on filmattu monia Suomi-filmin kulttikukkasia, kuten Katariina ja Munkkiniemen kreivi.