Sain harmoonin. Se on sellainen ällistyttävän ruma Nummelan Harmonitehtaan rakentama rotisko, joka pelastettiin läheisen ala-asteen roskalavalta. Ääni siinä on varsin sopusuhtainen, kosketus hyvä, palkeet raskaanpuoleiset ja äänikertojakin piisaa. (Vaan on se kyllä ruma.) Pienehkö sisäremontointi lienee tarpeen, ulkokuorta voisi ehostaa lähinnä rälläkällä ja hiomalaikalla sekä muutamalla tusinalla lakkakerroksella.

Samaan aikaan toisessa todellisuudessa tuijotan silmät ristissä pääsykoekirjoja. Musiikkisemiotiikka ja äänimaisematutkimus eivät varsinaisesti ole ominta alaani, mutta mieluummin niistä lukee kuin Schenker-analyysin historiallisista joukkomallinnuksista. Harmonisen liikkeen dogmatiikka ja osajoukkoteoriat eivät tunnu pänttääntyvän edes lyöntivihreitä vilisevistä ja kulmia raivolla oikovista muistiinpanoistani.

Tuudittaudun syvään luottamukseen kokeentekijöiden puuttuvasta tarpeesta kysellä sivunumeroita ja nuotinnosten identtisiä toisintoja.