Sitä kuvittelee asuvansa rannikkokaupungissa. Kahden vuoden oleilun jälkeen saattaa juolahtaa mieleen, että eihän tässä ole nähty merestä vilaustakaan, ei niin kerran kertaa. Vaan jossakin sen lätäkön on joka tapauksessa oltava, ja kesäloman kynnys on vähintäänkin sovelias väli luovalle löytöretkeilylle.

Sampon kanssa lähdimme eilen kaksissa miehin päiväkävelylle meren rantaan. Koska kohteeksi piti valita jokin kaunis paikka, reitti vei meidät lopulta yli kuusi kilometria ulos kaupungista ja kiersi pitkin metsäteitä, huvila-alueita, luontopolkuja ja kangasmaastoa. Periltä löysimme niemenkärjen, hiekkarantoja, leipäkiviä, muinaisen näköalatornin, tuulessa lahonneen rantamökin, kaislikkoa ja loputtomasti aurinkotuulista merimaisemaa. Iltapäivä venyi kuljeskellessa ja jalkoihin hankautui mittava määrä rakkoja.

Opimme, että lintujen pesimäkausi rannikolla kestää huhtikuun lopusta heinäkuuhun. Luontopolulla saa ajaa kävyllä. Pitkospuiden keskimmäinen lauta on ohituskaista.

Viimeiset kilometrit keskustan asfaltilla raahustettiin uupumuksen vallassa. Yli neljä tuntia ja viisitoista kilometria raitista ulkoilmaa vetivät jalat kovin raskaiksi. Yöllä nukuin kuin ajopuu.