Vaikka pipokausi alkaa vähitellen olla ohi myös Pohjanmaalla, kiristää omaa päätäni yhä tiukemmin matkakierteen kahlerauta. Viime viikolla ehdin olla kotona kokonaista kaksi vuorokautta, sitä edellisellä kolme, sitä edellisellä puolitoista. Tällä viikolla saldo jää melko tarkasti kahteen ja puoleen.

Matkareitti kuukauden alusta kulkee kaoottista linjaa Kokkola-Turku-Tukholma-Kokkola-Helsinki-Lahti-Helsinki-
Lahti-Kokkola-Tampere-Lahti-Kokkola. Kaustisellakin olisi pitänyt käydä pariin otteeseen, mutta ehtimisellä ja etenkin jaksamisella tuntuu olevan joitakin varsin selkeitä fyysisiä rajoitteita. Ravaamisen ohella on tässä kuussa raavittu kasaan kaksi kurssitutkintoa sekä ihmetelty, miltä muilta kursseilta pitäisi muka tänä keväänä saada aikaan jotain suorituksia.

Jatkuvan kulkemisen ehdoton ykkösmiinus on loputon pakkaaminen, purkaminen ja pyykkääminen. Puolityhjiä laukkuja ja reppuja on asunnossa ihan joka ikisessä paikassa. Ehdoton ykkösplussa sen sijaan on rutiinin mukanaan tuoma tehokkuus: tavaraa kassiin mättäessä ei juurikaan tarvitse pysähtyä miettimään, paljonko sukkia kuluu neljässä päivässä tai mitä paitoja ja takkeja voi optimoidusti yhdistellä minkäkin housuparin kanssa. Kun maallista omaisuuttaan kanniskelee paljon mukana, sitä myöskin harvemmin unohtelee minnekään. Tarkistamisesta tulee ensin tapa, sitten neuroosi.

Matkaväsymyksestä tulee tottumuksen tila, johon ei useimmiten kiinnitä huomiota. Oireet näkyvät vasta sitten, kun kotiin tullessaan alkaa välittömästi syyttä suotta rähjätä kanssaihmisilleen, kissoille, televisio-ohjelmille, soitinkoteloille ja huonekasveille. Ne harvat aamut, jolloin saa herätä omasta sängystä, venyvät kiusallisen helposti puolille päivin; absoluuttisen pakon puuttuessa on oma tyyny parempi seuralainen kuin satunnainen kuivakka luennoitsija.

Lähtöjä edeltävänä iltana pakkaaminen lykkääntyy aamutunneille. Pitkäänkin odotettuun reissuun suhtautuu väsymyksen tilassa fatalistisen apaattisesti tai paniikinomaisen ärtyneenä - väliäkö sillä, mitä pakkaan; herra Murphylla on kuitenkin kouransa kassissa. Ja matkasta tulee kuitenkin ihan järkyttävän epäonnistunut ja tylsä, ihmiset ovat kurjia ja rasittavia ja lisäksi sairastun sorkkatautiin ja hyppykuppaan ja puolet tavaroista unohtuvat kotiin/junaan/väärän takin taskuun.

Tänään olen pessyt kaksi koneellista pyykkiä, hoitanut juoksevia asioita koululla, kirjastossa, apteekissa ja vuokravälitystoimistossa, selvittänyt kesätöitteni kohtaloa, päivittänyt nettisivuja, hoitanut Ropeconin tiedotusta, siivonnut vaatekaapin ja ommellut paidan. Nyt, kellon jo lipsuttua yli puolenyön, on aika sisäistää realiteetit ja aloittaa matkalaukun kiivas täyttäminen. Huomenissa on koululta suoriuduttava junalla Turkuun, josta matka jatkuu Tukholmaan ja edelleen vapun yli Knutpunktiin.