Deadwoodin tämäniltainen jakso yllytti sohvaosaston kiivaaseen väittelyyn viritystasoista.

[Enpäs sano kenen, koska se saattaisi spoilata jotakuta] hautajaisissa veisattua virttä komppasi akustinen kitara ja viulumelodia. Sampo kuunteli viisua pari sointua ja ilmoitti hymyillen, että ovatpa nokkelan autenttisesti virittäneet ohi standardin viritystason - A ei kyllä tasan tarkkaan ole siellä missä pitäisi. Hetken arvioinin jälkeen totesin itsekin, että sävellaji yritti selvästi olla F-duuri, mutta etenkin kitaran sointi kuulosti väärältä.

Mainostauolla hain viulukotelosta ääniraudan asian vahvistamiseksi. Virren skaalan ykkönen vaikutti mieleen jääneen kuulokuvan mukaan osuvan piirun verran F:n alapuolelle. Julistin testituloksen Sampolle, joka pari minuuttia aiemmin oli veikannut viritystä pikemminkin ylävireiseksi.

Meiltä kului kokonaisia minuutteja tajuta kiistan älyttömyys - kymmenen minuuttia sitten soinut säveltaso ei hyminällä mieleen muistu. Onneksemme teemaan kuitenkin palattiin vielä; virren instrumentaaliosuutta käytettiin taustamusiikkina juuri ennen lopputekstejä. Nyt päästiin raudan A:ta vertaamaan suoraan melodian päälle ja yhteistuumin todettiin sävelmän jäävän aavistuksen F:n alapuolelle. Hetkeä myöhemmin todettiin koko säveltasosta käydyn debaatin olevan kertakaikkisen friikkiä.

Räyhäämisen älyttömyyden kruunaa friikkeyden lisäksi se pikkiriikkinen, jälkeenpäin muistettu yksityiskohta, että Jenkkilässä viritetään kaikki standardina kaksi hertsiä eurooppalaisen viritystason alapuolelle.

(”Kaksi hertsiä!”, te ajattelette. Ne ovat kuulkaa tärkeät kaksi hertsiä. Niiden ansiosta voi osoittaa sävelkorvansa tarkkuuden hymyilemällä tv-sarjojen taustamusiikin viritystasolle. Sellaista se nähkääs kaameimmillaan on, se ammattiylpeys.)