Tuesday, 7.2. 2006

Kasauma

Filed under: Harlekiinikaruselli, Laulajan työ - anni @ 20:56

Viikonloppuna osallistuin viidensiin häihin tuttavapiirissä alle vuoden sisällä. Huomaan perheenrakennusvietin kolistelevan kattiloita myös omassa päänsisäisessä tupakeittiössä - vaan onneksi terve järki osaa vielä harata täysillä vastaan. Mihinkäs sitä tästä ilman miestä, ammattia ja varsinkaan mitään oikeaa kiirettä. Rymytä voisi vielä muutaman vuoden, esimerkiksi nyt vaikka sinne Ruotsiin.

Takaisin Kokkolassa löysin itseni työsumasta. Ala-Könni-Opiston kotisivujen olisi pitänyt valmistua jo tammikuun puolella, tosin materiaali tuli myöhässä ja sitten kone oli rikki. Nyt, kun sivuilla olisi superlatiivisen kiire verkottua, pitäisi samaan aikaan raapustella pari ruotsin ainetta ja tehdä törkeä kasa sävellyksen harjoitustehtäviä. Kuolonlinja viime viikolla.

Ylimääräisenä pikku yllätyksenä kuulin tänään, että minulla on tasan perjantaihin asti aikaa tuottaa demonauha Tukholmaan lähetettäväksi. Vaikka materiaalia ei tarvita kuin vartin verran, hurahtanee nauhoituspuuhiin usea miestyötunti. Ennalta ei tietenkään ole valmiina mitään tehtävänannon täyttävää tai riittävän pätevää.

Minidiscin USB-kaapeli unohtui Helsinkiin. Toivon hartaasti sen postittuvan tänne pikavilinää; muuten harmaantuu demon säädössä ihan liian monta hiusta.

Biteille kyytiä

Filed under: Verkkoon tarttunutta - anni @ 1:13

Miten taltutetaan uhmaikäänsä oikutteleva nelivuotias? Sille sanotaan “Format C:\“.

Reistaillut tietokoneenin sai sunnuntaina kyytiä Jorilta, joka loppumattomasta kitinästäni heltyneenä lupasi auttaa käyttiksen säätämisessä. Tuomio oli nopeasti selvä: varmuuskopiot iPodille ja liekinheitintä kovalevylle. Sitten lättyasemaan syötettiin annos ÄksPöön system recoverya.

Toimenpiteen ajan kuljin ympyrää ja kyselin tyhmiä; hahmolomakkeessani kun ei juurikaan ole techiin investoitu. Sitä suurempi oli helpotus, kun raahattava oikkupussi palautui syliini kaikki osaset kohdallaan - mailikansioita ja Baldur’s Gaten tallennuksia myöten. Kasvatustoimenpide näyttää muutenkin purreen. Läppärini hermoja raastava prosessisurina on vähentynyt huomattavasti ja koneen avaaminenkin tapahtuu alta taannoisen varttitunnin.

Kuluneen illan olen käyttänyt yksityiskohtia järjestellen, ohjelmia uudelleen asennellen ja parin ajurin kanssa tapellen. Vielä pitäisi selvittää, miksi Baldur’s Gaten valikko korjailusta huolimatta pikselöityy ja mistä saisi palautettua äänenvoimakkuuden näppäinsäädön.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here