Brian laulaa - käännä riisit
Puolivillaisesti esitetyn kansanmusiikin kuuntelu voi eittämättä olla pakonomaisia kiemurteluliikkeitä aiheuttava kokemus. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna puolivillaisesti esitetyn klassisen musiikin kuuntelun aiheuttamaan mahatyrään ja korvatulehdukseen.
Pakenimme eilen kesken laalaa-kurssin seuraamaan klassisen puolen opiskelijoiden esittämää barokkiresitaalia koulun konserttisaliin. Kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen tutkinto tai välinäyte, jossa kaksi nuorta sopraanoa esiintyi pianon ja viulun säestyksellä. Monistuspaperista taiteltu ohjelma oli syönyt kolme Purcellia, neljä Händeliä ja yhden Scarlattin.
Tilaisuus oli alusta asti jollakin tapaa tahattoman koominen. Iltapuvuissa patsastelevat solistit ravasivat joka numeron välissä takahuoneessa, kumartelivat, hymyilivät, kanniskelivat nuottitelineitä ja elehtivät viehkeästi käsillään laulaessaan. Koko spektaakkeli olisi sellaisenaan voinut olla osa janeaustenlaista seurapiiridraamaa. Mielikuvayhteyttä neiti Mary Bennetin korviahiveleviin musiikillisiin ekshibitioihin oli hyvin hankala välttää.
Toinen sopraanoista lauloi ihan mukiinmenevästi. Toinen valitettavasti ei. Takarivissä kököttävä kansanmuusikkorivistömme vilkuili kelloja ja kengänkärkiä ja ohjelmalehtisiä. Eikä varmasti yhtään hihittänyt.
Konsertin loppupuolella erehdyin hetkeksi kuulostelemaan englanninkielisiä puolituttuja lyriikoita. Vaan mitä ihmettä - “Brian sings”, “Turn the rice”? Tarkastelin lähemmin runoutta ohjelmalehtisestä ja mysteeri ratkesi: “A triumph sings”, “Turn your eyes”. Selailuani tarkkaileva vierustoveri virnuili salaliittolaisesti ja kysyi, että “lauletaanko seuraava mukana”.
Konsertin loputtua palasimme laalaa-kurssillemme suuresti huvitettuina.
(Sittemmin tulin ajatelleeksi, että nämäkin muusikot ennemmin tai myöhemmin valmistuvat. Heistä tulee laulunopettajia, jotka työllistyvät toisiin musiikkioppilaitoksiin, jossa voivat jakaa tietämystään barokin laulutyyleistä toisille opiskelijoille, jotka ennemmin tai myöhemmin valmistuvat ja työllistyvät taas uusiin musiikkioppilaitoksiin.
Päätä alkoi kivistää. Ainakin kamupuolella tähdätään selkeästi instrumentin monipuoliseen hallintaan ja vapaaseen, luovaan ilmaisuun. Jos siinä sivussa joutuu soittamaan vähän polkkaa, en valita. Eipä ainakaan tarvitse treenatessaan pissiä ihan jokaisen historiallisen mestarisäveltäjän kukkaruukkuun.)
Päähän sattuu, vaikka en ollut edes kuuntelemassa mainittua taide-elämystä.
Auh.
Comment by Lin — Friday, 27.1. 2006 @ 13:47
Kuulostaa hienolta elämykseltä, jos sattuu pitämään Fry & Laurie tyyppisestä komiikasta. Kuvauksesi perusteella tuota lava-toimintaa nyt on vaikea nähdä muuna kuin “tytöt pääsi lavalle leikkimään esitystä” tauhkana…
Mutta asiaan. Ajatteles, että jos nyt pääset eteenpäin omalla säveltäjä/musiikintekijä urallasi ja onnistut lohkaisemaan kasaan jotain vähän hienompaa, niin on odotettavissa, että jo jonkin ajan kuluttua näitä herranterttuja vastaavat pikku-ihmeet tekevät temppunsa sinun musiikillesi. Eikös tunnukin hienolta ja todella motivoivalta?
“No niin Katri, tänään soitetaan A:n Hypornia Kväääääääääkh, skriik”.
Näkyilyyn.
Comment by dugi — Friday, 27.1. 2006 @ 14:51
Kas kun täällä puolen musiikkimualimaa matkimalla oppiminen ja opitun soveltaminen kuuluu itse prosessiin. Kamua voi soittaa monella tapaa ilman, että alkuperäisteos muuttuu muodottomaksi korvarääkiksi. Raflaavuudella voi paikata tekniikka, hyvästä yrityksestä saa papukaijamerkin. Että senkun vinguttavat vaan. Sillähän ne oppii.
Klasarissa hillitöntä hupia ja hampaiden ruuvailua aiheuttaa juurikin muodon ja tyylin ehdoton staattisuus. Jos et sitä saavuta, lopputulos on enimmäkseen syvältä. (Useimmat opistosoittelijat eivät saavuta.)
Comment by anni — Friday, 27.1. 2006 @ 15:22
;) Jotenkin pelottaa ajatella, että kaikista epäonnistuneista “ammattilaisista” tulee opettajia (tai kriitikoita). Sen takia lähinnä arvelluttaa, että itsestäni on tulossa kässänope. Olenko siis epäonnistunut käsityöläinen/taiteilija?
Oletko muuten käynyt seuraavan blogissa? http://www.lautatarha.blogspot.com/ . Ilona Korhonen on uskoakseni niin asiantunteva muusikko kuin käsityöläinenkin. Se vasta pelottaakin.;)
Comment by Elina — Friday, 27.1. 2006 @ 22:30
Lautatarha on tuttu paikka. Muusikko siellä mutkan kautta puolituttu. Tekee muuten mainiota musiikkia - ostakaa siltä levyjä. :)
Comment by anni — Friday, 27.1. 2006 @ 23:36