Puolivillaisesti esitetyn kansanmusiikin kuuntelu voi eittämättä olla pakonomaisia kiemurteluliikkeitä aiheuttava kokemus. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna puolivillaisesti esitetyn klassisen musiikin kuuntelun aiheuttamaan mahatyrään ja korvatulehdukseen.

Pakenimme eilen kesken laalaa-kurssin seuraamaan klassisen puolen opiskelijoiden esittämää barokkiresitaalia koulun konserttisaliin. Kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen tutkinto tai välinäyte, jossa kaksi nuorta sopraanoa esiintyi pianon ja viulun säestyksellä. Monistuspaperista taiteltu ohjelma oli syönyt kolme Purcellia, neljä Händeliä ja yhden Scarlattin.

Tilaisuus oli alusta asti jollakin tapaa tahattoman koominen. Iltapuvuissa patsastelevat solistit ravasivat joka numeron välissä takahuoneessa, kumartelivat, hymyilivät, kanniskelivat nuottitelineitä ja elehtivät viehkeästi käsillään laulaessaan. Koko spektaakkeli olisi sellaisenaan voinut olla osa janeaustenlaista seurapiiridraamaa. Mielikuvayhteyttä neiti Mary Bennetin korviahiveleviin musiikillisiin ekshibitioihin oli hyvin hankala välttää.

Toinen sopraanoista lauloi ihan mukiinmenevästi. Toinen valitettavasti ei. Takarivissä kököttävä kansanmuusikkorivistömme vilkuili kelloja ja kengänkärkiä ja ohjelmalehtisiä. Eikä varmasti yhtään hihittänyt.

Konsertin loppupuolella erehdyin hetkeksi kuulostelemaan englanninkielisiä puolituttuja lyriikoita. Vaan mitä ihmettä - “Brian sings”, “Turn the rice”? Tarkastelin lähemmin runoutta ohjelmalehtisestä ja mysteeri ratkesi: “A triumph sings”, “Turn your eyes”. Selailuani tarkkaileva vierustoveri virnuili salaliittolaisesti ja kysyi, että “lauletaanko seuraava mukana”.

Konsertin loputtua palasimme laalaa-kurssillemme suuresti huvitettuina.

(Sittemmin tulin ajatelleeksi, että nämäkin muusikot ennemmin tai myöhemmin valmistuvat. Heistä tulee laulunopettajia, jotka työllistyvät toisiin musiikkioppilaitoksiin, jossa voivat jakaa tietämystään barokin laulutyyleistä toisille opiskelijoille, jotka ennemmin tai myöhemmin valmistuvat ja työllistyvät taas uusiin musiikkioppilaitoksiin.

Päätä alkoi kivistää. Ainakin kamupuolella tähdätään selkeästi instrumentin monipuoliseen hallintaan ja vapaaseen, luovaan ilmaisuun. Jos siinä sivussa joutuu soittamaan vähän polkkaa, en valita. Eipä ainakaan tarvitse treenatessaan pissiä ihan jokaisen historiallisen mestarisäveltäjän kukkaruukkuun.)