Kuluneen joulun aikana olen…

 …vieraillut kahdeksalla paikkakunnalla.
 …juhlinut kaksissa pikkujouluissa.
 …siivonnut kolme asuntoa.
 …paketoinut neljätoista joululahjaa.
 …opetellut viisi uutta joululaulua.
 …laulanut kahdessa joulukonsertissa.
 …ostanut yhdeksän CD-levyä.
 …käynyt kerran elokuvissa.
 …lukenut kolme kirjaa.
 …juonut neljä pulloa punaviiniä.
 …hiihtänyt kuusi kilometria.
 …syönyt kahdesti itseni läkähdyksiin.
 …saanut kymmenen joululahjaa.
 …säveltänyt puolikkaan valssin.
 …paistanut neljäkymmentäneljä joulutorttua.
 …koristellut puoli kuusta.

Uutta vuotta vietän kaksistaan kissan kanssa elokuvista ja kuivasta siideristä nauttien. Toivomme teille kaikille menestystä ja hyviä hetkiä vuodelle 2006.

Tänään olen tullut toden teolla imaistuksi siihen satunnaiskenttään, joka myös jouluhäslingin nimellä tunnetaan.

Aamulla heräilin väsäilemään joululahjalevyjä, joiden jo viikko sitten luvattu editointi oli armottoman vaiheessa. Valmistuivat levyt lopulta, vaikken erityisempiä kansilehtisiä ehtinyt tulostella. Puolen päivän jälkeen potkin pikkuveljeni ylös vällyjen alta julmankylmään pakkassäähän, jossa renkaat mutkssa viistäen huristelimme keskustaan isovanhempien joulusiivoa tekemään. Juhon tomuttaessa noin tonnin mattoja hinkkasin vuoden pölykertymiä kymmenistä koriste-esineistä, lasimaljakoista, hilavitkuttimista ja namiskuukkeleista, joita vanhoilla ihmisillä tapaa olla hyllyntäytteenä. Lattiat imuroitiin ja pestiin, kansallisarkiston kokoinen sanomalehtikertymä kiikutettiin paperinkeräykseen. Lopuksi syötiin perunakiusausta ja lettuja.

Siivousurakasta sännättiin serkun uutuuttaan kiiltävään rivitalounelmaan juomaan glögiä ja lässyttämään yksivuotiaalle jälkikasvulle. Joulupuuron hautuessa tuijotettiin toisella silmällä töllöstä Kauniita ja rohkeita, jossa Joku Tyyppi uhkaili aseella Jotain Toista Tyyppiä, mikä tietenkin oli hirveän jännää - ainakin mummin mielestä, joka hermostui suuresti, kun osa läsnäolijoista olisi halunnut sulkea television. Tätä neuvottelua jouduttiin jatkamaan tovi jos toinenkin, koska mummin kuulolaite oli hukassa.

Loppuillan harhailin ostoskeskuksen vilkkuvalomaassa jingleä kuunnellen ja lahjatärppejä metsästäen. Pakettien valikointi lähisuvulle on aina yhtä lystiä puuhaa ja muovienkeleiden, suklaarasioiden, alekirjakasojen, glitteröityjen kynttilöiden ja pörrösukkien keskelle hautautuneena tulinkin jälleen muistaneeksi muutamia tosiseikkoja antamisen ilosta, joulumielestä ja sen sellaisesta ylevästä.

On siis hanget korkeat, kattilat täynnä ja pukki joka ostarin ovella kolkuttelemassa. Että tule vaan joulu kultainen ja ole ihmeessä äkkiä ohitse.

Pikajunat ovat siitä mälsiä, ettei niissä useimmiten ole lainkaan PC-pistokepaikkoja. Junamatka Kokkolasta etelään tuntuu venyvän vähintään kolminkertaiseksi ilman maanista puuhastelua Baldur’s Gaten tai Sivilisaation parissa.

Vaan joskus käy tuuri ja junassa on videovaunu. Joskus tuuri on niinkin megalomaaninen, että vaunussa näytetään muutakin kuin aivottomia kokoperheen komedioita.

Tänään näytettiin laaturainaa Bend It Like Beckham - kaksi ja puoli kertaa peräjälkeen.

Kotiin tultuani vilkaisin sanomalehdestä illan elokuvatarjontaa. Arvatkaapa huviksenne, mitä kakkosella pyörii?

Mennyt viikko on kulunut ruotsalaiseen kansanmusiikkiin syventyen. Joululoman kumpaankin kylkeen lykätty intensiivikurssi on riemastuttanut pätevällä sisällöllään ja mielenkiintoisilla luennoillaan. Harvinaisen positiivisesta oppimiskokemuksesta käy kehuminen Hedningarnankin taustalla vaikuttanutta Björn Tollinia, jonka kolmikielinen opetus ei kerta kaikkiaan voi jättää kylmäksi.

On erittäin kiintoisaa seurata tarinointia musiikkisuuntausten fuusioista ja folkin kehityksestä 1900-luvun loppupuoliskolla, kun tietää puhujan itse vuosikymmeniä toimineen aktiivina kyseisten ilmiöiden sisällä. Ja mehän toki kuuntelemme kuola valuen jokaista kulunutta LP-levyä ja raapustamme paperi rapisten nimiä, yhtyeitä ja vuosilukuja pikku vihkoihin ja luentolehtisiin.

Soitettu on toki myös itse ja hämmästelty etenkin ruotsalaisen polskan ylempiä sfäärejä. On muunneltu 16-osapolska slängpolskaksi ja edelleen trioleiksi. Sen jälkeen on tehty sama jippo masurkalle ja valssille. Perkussioita pyörittelevälle Björnille rytmiikka onkin ominta alaa. Jo ammoin AKOssa opiskelimme sekaiskuisia tahtilajeja djembejä paukutellen ja loruja jollotellen: Voooooolvo är-bäst / Snabbt går den, snabbt går den / Voooooolvo är-bäst sekä O-le-A-borG, O-le-A-borG.

Ja trioli- ja halling-rytmien aiheuttama heikotusoireilu polvinivelissä sen kuin pahenee.

Kuullut musiikkinäytteet ovat olleet Vaarallisia. Listalla on taasen kymmenkunta uutta bändiä, joiden levyjä on ihan-pakko-saada-jostain-heti-kaikki-mulle-nyt. Myös hauskuutusta on piisannut sekä video- että äänimateriaalin muodossa. 1980-luvun etnobuumi sekä näyttää että kuulostaa veikeältä, mutta on toisaalta sisältänyt monia musiikkityylien rajoja rikkovia neronleimauksia. Vai miltä luulette, että kuulostaa Simon & Garfunkelin legendaarinen Mrs. Robinson kepeänä triolipolskana?

Minun mielestäni varsin raflaavalta. Teoksen on muuten levyttänyt Filarfolket nimellä Polska efter Pål Simon. Taustalla väijyy folk-guru Ale Möller.

Polte ottaa hatkat rapakon taakse ei kurssin myötä ole ainakaan lientynyt. Lomien jälkeen pitää pureutua vaihtoehtojen kartoitukseen tosissaan. Vaan suuresti vetää tämän nyckelistin mieli kuitenkin Gotlantiin.

Kun kokee joutuneensa Suuren Vääryyden uhriksi on hirveän mukava vetää peitto korviin ja rallatella siellä pimeässä lämpimässä pesässä itselleen, että olen oikeasti oikeassa, oikeassa, oikeassa, laadilaa. Kun pikkuhiljaa uskaltaa suunnata nenänsä takaisin tosimaailmaa nuuhkimaan, muistaa aina pakata peiton reppuun akuutteja hätätilanteita varten. Koska tässä asiassa olen oikeassa ja jos muut eivät usko, peitto kyllä ymmärtää.

Peittoon kiintyy. Siihen alkaa uskoa ihan tosissaan ja sen pehmeyteen on hyvä hukuttaa pahimmat katkeruuden myrkkyjäämät. Sitten kun uskoo tarpeeksi lujasti, ei enää tarvitse peittoa. Voi nostaa leuan pystyyn muutenkin ja täräyttää kaikuvalla alttoäänellä, että olenpas muuten oikeassa ja hitot muusta.

Sen jälkeen koko asian voi antaa olla.

Vaan saattaa käydä niinkin, että jonakin ihan tavallisena päivänä (kutsutaan sitä vaikka keskiviikoksi) sitä kävelee baariin ja törmää siellä taannoiseen Suureen Vääryyteen. Etäältä mulkoiltuaan tekee äkkiä yksityiskohtaisen havainnon ja tajuaa, että siinähän se nyt on, se peitto-oikeus, ja vielä juuri niinkuin tapasin rallattaa.

Nopeasti tulee ontto olo ja ikävä peittoa. Vahingonilon hyökyaalto odotuttaa itseään eikä koskaan rantaudu. Tovit vierivät ja tunnetila on edelleen hataran tasapainoinen. Takaraivossa kolkuttelee riemullinen Oikeudenmukaisuuden Täyttymys, vaan jo hetken kuluttua sitä tajuaa, ettei koko asialla enää ole oikeastaan mitään väliä.

Tulee surku väärintekijää. Sille ei liikene peitto-oikeutta.

[Tarina on muuten leikisti ihan tosi ja liittyy ennen kaikkea erinäisten jalometalliesineiden hallintaoikeuksiin.]

Viimeöisen Suuria Valintoja ruotineen puhelinkeskustelun jäljiltä en voi olla näkemättä seuraavassa testituloksessa suunnatonta ironiaa:

The Movie Of Your Life Is An Indie Flick

You do things your own way - and it’s made for colorful times. Your life hasn’t turned out how anyone expected, thank goodness! Your best movie matches: Clerks, Garden State, Napoleon Dynamite

(via Moira)

Perjantaina tehtailemani Kaukopartio-raportti ei ottanut verkottuakseen. Sittemmin olen säntäillyt kuoroharjoituksissa ja kaupungilla ja nettikin ehti olla nurin. Vaan eipä vahinkoa. Nyt toimii blogi taas.

Viikonloppu on vierähtänyt kotoisasti Lahti-Helsinki -akselilla. Pro Canto hioo kiivaasti lähestyvän joulukonsertin ohjelmistoa ja treeneissä olen minäkin ääntäni kuluttanut oireilevasta flunssasta huolimatta. Joskus lukioaikaan ei neljän tunnin kuoroharjoitus juuri heilauttanut, mutta nyt ovat sekä ääni että keskittyminen olleet kovilla. Ruostetta on saanut rapsutella niin klassisesta fraseerauksesta, hengitystekniikasta kuin siitä maagisesta kolmannesta silmästä, jolla seurataan kuoronjohtajaa yhtä aikaa nuottiviivaston kanssa.

Lauantaina ajoimme illasta Helsinkiin pikkuveljeni kummitädin merkkipäivää juhlimaan. Ajokeli oli hirveä ja perillä käytiinkin kiivas KPS-sota siitä, kuka ajaa takaisin. Juho hävisi ja murjotti, koska ei voinut juoda ilmaista alkoholia.

Muuten on ollut varsin rauhaisaa oleilla jokunen päivä Lahden kotona-kotona - etenkin, kun vanhemmat eivät ole täällä. Lähtivät jollekin bisnesristeilylle kellumaan kohti Tukholmaa ja palannevat tiedon mukaan huomenna. Itse en silloin täällä enää ole; Kokkolaan on lähtö huomenaamulla ennen kuutta.