Illalla piipahdimme joukolla Pauliinan levynjulkkarikonsertissa konservatoriolla. Materiaali oli (kuten julkkarikeikalla voi odottaa) napattu uunituoreelta sooloalbumilta monet nävöt, jolla Pauliina soittaa kanteletta tulitikuilla. Koska tällainen soittotekniikka saatta jostakusta asiaan vihkiytymättömästä kuulostaa vähän pöljältä, tähdennettäkköön, että kyseessä on vanha saarijärveläinen perinnetyyli, jolla isosta kanteleesta saa ilmoille aika hemmetin paljon munakkaampaa rohinaa kuin standardilla sivistyneellä näppäilyllä.

Ja voi pojat, että osaa akka soittaa. Improvisaatioon perustuvat sävellykset pistävät jokseenkin uusiksi kliseistä kanteleenkilkuttelua ja repivät soittimesta irti muun muassa kolinaa, maukunaa, rahinaa, kopinaa, nopeaa tanssibiittiä ja lyyrisiä huiluääniä. Kokeellisuus ja villit ideat näkyvät ja kuuluvat soitossa muutenkin. Jo aiemmin olen nähnyt Pauliinan operoivan soittimiaan niin sukkapuikoilla, saksilla kuin sinitarrallakin, tänään räävittiin äänimattoa kasaan sormiplektroilla ja perkussiopaukkeella.

Soolokeikan lopuksi kuultiin tikkukanteleyhtye Sytykkeen esittämänä eräs Sampon tekemä kappale, jonka olemassaolosta olen ollut autuaan tietämätön (harvinaista). Energisessä biisissä oli vetävä bassokomppi ja varsin kelvollista moniäänistä laulua.

Keikan jälkimainingeissa sain diilailtua eteenpäin erästä kotisivuprojektia ja kopioitua kasan tarpeellista nuottimateriaalia viikonlopuksi. Varsin hyvin käytetty puolitoistatuntinen, noin kaiken kaikkiaan.

(Enää pitäisi selvittää, missä kumman välissä kello tuli kolme aamulla.)