Soitin aikamoisen treenivaraston täyteen ennen erinäisiä häitä tuossa lokakuun alkupuolella. Sen jälkeen on harjoittelu jäänyt hyvin vähäiseksi. Jopa nyckelharpan vingutus on järkyttävää tahkoamista, jousi on kuin tervattu ja sormet dipattu teräsbetoniin.

Tänään oli ensimmäinen aktiivinen treenipäivä viikkotolkulla - ja tuntuma sormenpäissä sen mukainen. Aamupäivällä jauhoin kolmisen tuntia viulua, myöhemmin vielä pari tuntia lisää mandoliinia. Ja voi taivas, kuinka tukossa on soitto. Skaalat ovat hukassa, jousi vaeltelee mihin sattuu, plektra uiskentelee pois otteesta ja minkäänlaisesta fraseerauksesta on turha edes puhua. Säännöllisen harjoittelun autuas Totuus valaisi sisimpäni loisteputken lailla.

Edellytykset edistyä varsinkin viulunsoitossa olisivat hyvät. Keksinpä tässä päivänä muutamana vahingossa jopa korrektiin vibratoon vaadittavan ranneliikkeen. Enää pitäisi tajuta, kuinka helkkarissa ranneliike toteutetaan viulu olalla, eikä klassinen kitara polvella, kuten minulla hoksaamisen hetkellä. Skaalojen puhtauteen auttaisi, jos niitä soittaisi.

Korvissa kaikuu muinaisen saksanopettajani nariseva laulu: “Übung, Übung, ÜBUNG!”.

Sampo pitää muuten hyvää jamia tuolla olohuoneessa. Treenipäivä saisi jokseenkin kunniallisen lopun, jos vielä jaksaisin kaivaa nyckelin naftaliinista ja liittyä soitantaan. Ja jos Lin on saanut itsensä ylös päiväunilta, olisi kasassa suoranainen pumppu. Vielä ehtisi pari tuntia pistää yy ja kaa ja polokantahtia. Illasta odottaa Angelin viitoskausi.