Ikävä on kummallinen, vaikeasti hallittava tunne. Nykymaailmassa sen välttely on kaiken lisäksi yllättävän helppoa. On kännyt ja mailit, irkki, mese ja Kustikin polkee mihin vain päivässä parissa. Mainoksen mukaan on suoranainen hyve olla tässä ja nyt, kaikkialla, kaikkien kanssa, yhtä aikaa. Muutaman päivänkin kestävään kommunikaatiopimentoon on useimmiten jokin erityinen, poikkeava syy. Läheisilleen haluaa olla tavoitettavissa aina - ja sitä monet läheiset myös odottavat.

Se, että potisi wanhanaikaista romanttista viiltävää ikävää kuukaudesta toiseen, vailla toivoa yhteydestä, on jollakin tapaa säälittävää, epämuodikasta. Vielä tavattomampaa on kantaa mukanaan jatkuvaa hyväksyvää tietoisuutta siitä, että läheinen on saavuttamattomissa ja palaa ehkä vuoden, ehkä kahden kuluttua, jos nyt sitten palaa lainkaan (sieltä meriltä tai sodasta tai ristiretkeltä, niin kuin joskus ammoin tapana oli). Moderni tyttö ja menevä mies eivät itseään roikotuta, elämä kulkee hei eteenpäin.

En tiedä, jalostaisiko syvä ikävöinti ihmistä jotenkin. Ainakin sen puute tekee ihmissuhteista jokapäiväisempiä, jopa vähemmän vaalittuja. Kun yhteyden ottaminen on niin helppoa, on myös suunnitellun tapaamisen peruminen matalamman kynnyksen takana. Jos ei itseä hotsita, niin ehtiihän sitä myöhemminkin. Tekstiviesti mennee perille ja jos vetoaa johonkin tarpeeksi epämiellyttävään, migreeniin tai perhepäivälliseen, ei toisella ole juuri oikeutta närkästyä - edes itsensä mielestä, vaikka todellisuudessa tuntuisikin nurjalta.

Vaikeaa on, kun ikävä todella iskee, vaikeinta, kun huomaa ikävöivänsä jotain sellaista henkilöä, johon ei järkevästi ajatellen tällaista tunnesidettä saisi olla. Sitä ajautuu helposti miettimään syitä ottaa yhteyttä aasinsillan turvin. Että olikos sinulla se minun CD-levy ja satutkos tietämään Peltosen puhelinnumeroa? Siinä sitten jauhetaan tyhjyyksiä ja useimmiten olo on jälkeenpäin entistäkin valjumpi.

Ikävöinnissä on jotain hyvin intiimiä. Sen tunnustaessaan myöntää kuin suuren heikkouden. Että kaikista näistä helposti tavoitettavissa olevista tutuista ajattelen juuri sinua, ajattelen niin paljon, että ääni eetterissä ja bittirivit näytöllä tekevät välittömästi olon paremmaksi.

Vaan se hypoteettinen ikävän vastakappale ajattelisi tällaisesta tunnustuksesta kuitenkin jotain kummaa.