On kuulkaas yksi jos toinenkin kerta, kun olen painokkaasti todennut, ettei blogia ole eikä tule.

Hävisin.

Mielenmuutoksen takana häilyvät ensiluminen yömaisema, spesifinen painajainen, eräs kyseenalainen puistoriipunta, ihmissuhdehyeenat ja isosiskollinen ravistelu. Kultahattu ei levitoi silmiltä minnekään - ei ainakaan itsestään.

Olen aina kiivaasti yrittänyt kuulua koulukuntaan, jonka mukaan elämän mielekkyys on ennen kaikkea omasta pollasta kiinni. Sydämelläkin lienee asian kanssa tekemistä (viimeisin nihkeä myönnytys) ja ilmeisen tylysti myös satunnaisilla biologis-kemiallis-anatomisilla rakennuspalikoilla. Lähtökohdat ovat usein mitä ovat, kolhujen kanssa voi joko selvitä tai sitten ei. Kun jää murtuu alta ja polvet pettävät, voi aina jäädä lätäkköön meditoimaan, mikä tällä kertaa meni pieleen. Toisaalta - ajatus kulkee usein liukkaammin kuivissa sukissa.

Epämääräisiä kielikuvia ylilisäjalostaakseni todettakoon, että henkilökohtainen meditaatiolätäkköni on viime viikkoina alkanut suuresti käydä hermoille. Näin talvea vasten on luultavaa, että lisällä kökkimisille jäädyttää vain perseensä kiinni turpeeseen. Liikkuminen olisi niin sanotusti fiksua, ainakin jos olisi ajatus siitä, minne haluaisi mennä.

Kuten yllä opimme, elämässä on ihastuttavan kauhistuttava määrä konditionaaleja. Tämä blogi tulee retostelemaan niillä armotta. Luettaviin ilmestynee materiaalia myös pohjalaisesta kansanviulismista, interaktiivisesta rooliharhasta, säveltämisen sietämättömästä keveydestä, pukuleikeistä, Helsingin syntisistä öistä ja kiskoista kaiken välissä. Sama lepakkokanava, uskokaa tai älkää.

Blog-kulttuuriin kuuluvasti olemassaoloani saa linkittää ja sanomisiani kommentoida. Dissattu entry on moninkertainen lysti.