JOS BLOGIN PARIIN ON VÄISTÄMÄTTÄ PAKKO JOSKUS PALATA, LIENEE TÄMÄ PÄIVÄ YHTÄ HYVÄ KUIN JOKU MUUKIN - ELLEI JOPA PAREMPI, SILLÄ TÄNÄÄN KIRJOITETAAN ISOSTI (VIA SÄHKÖTUUBA).

JAA, ETTÄKÖ MITÄKÖ KUULUU? NO HYVIN KUULUU, KUN HUUDETAAN. AINA TÄNNE MAAKUNTAEVAKKOON ASTI.

SIVUHUOMIONA MAINITTAKOON, ETTÄ WOW ON MAHDOLLISESTI SAATANASTA. YHTIÖMME JATKAA EMPIIRISIÄ TUTKIMUKSIA JA PALAA AIHEESEEN TÄLLÄ SAMALLA LEPAKKOKANAVALLA.

TAI SITTEN EI.

Se on aina yhtä virkistävää, kun kohtalo päättää potkia munuaisiin, esimerkiksi nyt vaikka tällä tavalla:

Dear Anni

I am very sorry to inform you that the Nyckelharpa course that you applied for will not start this year.
…
etc.

No kiva kun kerroitte. Kiva kun kerroitte perumisriskistä siinä sitovassa hyväksymiskirjeessä, jonka lähetitte tuossa kesäkuun alkupuolella. Ennen kaikkea kiva kun kerroitte asiasta ajoissa, ettekä esimerkiksi noin kuukautta ennen kurssin alkua, jolloin keskiverto ulkomailta tuleva opiskelija on jo vuokrannut eteenpäin asuntonsa, irtisanonut sähkösopimuksensa ja internet-liittymänsä, ilmoittautunut poissaolevaksi yliopistoon, hakenut vaihto-opintoihinsa opintotukea ja keuhkonnut noin puolikkaalle universumia lähtevänsä yhdeksäksi kuukaudeksi ulkomaille opiskelemaan silkkaa parhautta.

Ai niin, ette te tainneetkaan tehdä näin. Ehkä se oli jokin muu ruotsalainen koulu, jonka koulutusohjelmaan olen hinkunut sisälle viimeiset kolme vuotta.

(Toverit: älkää kysykö. En todellakaan tiedä.)

Noin kolmen tunnin kuluttua alkaa kuuden ja puolen vuorokauden heinäloma. Kuten heinäkuun puolivälille luontevaa on, lomapäivät kuluvat kansanmusiikkifestivaaleilla. Sitten viidestoista päivä soitetaan yks tärkiä keikka (kuten jo aiemmin taisin mainita). Saa tulla kuuntelemaan, jos kulmille sattuu.

Syyskuun alusta tän soittajan soitto-opinnot siirtyvät muuten koko talvikaudeksi Ruotsiin. Näin sanoi sellainen ruotsinkielinen kirje, jota en näin ulkomuistista tohdi siteerata, kun ei ole niin priimasti kielen kärjellä tuo toinen ulkomainen. Vaan missäs sitä ruotsia paremmin oppisi kuin Ruotsissa, sano. Toivottavasti oppisi myös vähän viulunsoittoa.

Kesäinen pullaorjuus alkoi pari viikkoa sitten. Taiteellisessa dekadenssissa rypemisestä sorvin ääreen siirtyminen ottaa aina hieman voimille, varsinkin, kun sitä sorvia pitää pyörittää ihan käsittämättömiin vuorokaudenaikoihin. Esimerkiksi nyt vaikka aamukolmelta, joka on ihan kiva kellonlyömä olla hereillä, jos ei vielä ole mennyt nukkumaan. Sen sijaan se ei ole kiva kellonaika havahtua kännykän kukuntaan ja ihmetellä, että onks tosiaan jo ihan pakko herätä.

Sorvin äärellä soi useimmiten radio. Kanavana on yleensä joku laajakylvön helmi, kuten The Noise The Voice. Korviahivelevien musiikkinautintojen välissä kanava tarjoaa kriittistä keskustelua tärkeistä yhteiskunnallisista asioista, jotka “koskettavat meitä kaikkia, siis ihan meitä kaikkia, aina vauvasta vaariin”. Näin sanoi kuuluttaja tässä männäaamuna, ja kertoi sen jälkeen, että tänään kello kymmenen ja kuudentoista välillä mediahuomiota saavat

TISSIT.

Että pitääkö olla isot vai pienet. Ja käy nyt siellä kanavan kotisivuilla (voisepistefi) katsomassa, siellä on juontajan omista tisseistä valokuva ja sinne saa sitten tätä tärkeää asiaa kommentoida. Ja sitten tossa neljäntoista jälkeen voitte kaikki soittaa tänne toimitukseen ja kertoaa suoraan eetteriin, että mitä mieltä olette teidän omista tai tyttöystävän tuuteista, daisareista tai tisuista. Hih hih.

Kävinpäs sitten tauolla vaatelokerosta hakemassa MD-soittimen. Loppupäivän luureissa soi Väsen.

En mielestäni ole erityisen sentimentaalista tyyppiä. Tänään kuitenkin pillahdin spontaanisti vuolaisiin kyyneliin. Jos haluat tietää miksi, katso ja kuuntele.

Osuma tuli suoraan pehmeään kohtaan lapsuustraumojen ja kuoromuistojen välimaastossa, ja biisiäkin olen aina pitänyt harvinaisen nättinä. Ei sitä sentimentaalisuutta näköjään tarvitse pohjattoman syvältä kaivella…

Kelatkaa - se on vain kerran vuodessa!

Tällaista tänä vuonna.

Elämä. Jotain mikä tapahtuu, kun ei roiku päivittämässä blogia.

Vireillä on ollut yhtä jos toistakin, keskeisimpänä kenties rairairai-projektini Kyöpeli, joka keskitystreenileireilyn jälkeen soitti debyyttikeikkansa 2.4. Helsingissä Painobaarissa. Keikan fiiliksiin voivat kaikki fanimme palata nyt myös kotioloissa - vedon viimeisen kymmenminuuttisen saapi ladata suorastaan naurettavan ilmaiseksi täältä. (Muutkin kuin fanit saa ladata, omalla vastuulla.)

Oikeastaan tämä merkintä on olemassa, jotta voisin vuodattaa julkisesti rajattomia kiitoksen ylisanoja silmittömän lahjakkaille, ihanille ja pörröisille kanssamuusikoille, jotka hyvyydessaan ja hulluudessaan lähtivät mukaan soittamaan allekirjoittaneen puolihumoristisia biisinpoikasia. Mainitut ylisanat kuuluvat Antille, Iljalle, Jocille, Linille ja Paulalle. Suur-kopallinen avustuskiitoksia lähetettäköön lisäksi muun muassa Sampolle konsultaatiosta ja treeninauhoista, Sudelle ja Jiiviölle lyriikoista, Linin isälle treenitilasta ja makaronilaatikossa ja Kristiinalle jälkikasvun viihdyttämisestä.

Sen ihan oikean keikan soitamma Kaustisella Pelimannitalossa 15.7. klo 16.00. Että sinne sitten kaikki kuulolle (koska Iljalla on charrrmia).